Miten joulu meni?
Tähän kysymykseen saa usein vastata, kun tapaninpäivän jälkeen palaa töihin. Turha alkaa selittää, että joulu jatkuu loppiaiseen. On helpompi vain vastata lyhyesti, että kiitos hyvin.
Vaikka juuri näinhän ei pitäisi tehdä. Ei pitäisi vaieta. Rakkaudesta pitäisi kertoa. Sitä pitäisi viedä eteenpäin. Kärsivällisesti.
Jouluaatto on odotusta täynnä. Jouluyönä riemu on täysimmillään. Joulupäivä kuluu hiljaisen ihmetyksen vallassa vauvaa ihastellen. Mutta jo toisena joulupäivänä, tapaninpäivänä, arki vyöryy päälle: Jeesuksesta todistava Stefanos kivitetään kuoliaaksi. Uskon vuoksi kärsitään ja kuollaan.
Minne ilo katosi niin äkkiä?
Ihmisen kärsimättömyys tuli väliin.
Tänään on kolmas joulupäivä: Apostoli Johanneksen päivä. Rakkaudelle omistettu päivä. Johannes puhuu Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan.
Sitä rakkautta ei pysty käsittämään, mutta sitä rakkautta kristitty on velvollinen viemään eteenpäin ja levittämään ympärilleen. On kerrottava seimeen syntyneestä, ristillä kuolleesta ja ylösnousseesta Vapahtajasta.
Iso haaste.
Ilmankos on niin helppo valita se helpompi tie.
keskiviikko 27. joulukuuta 2017
keskiviikko 6. joulukuuta 2017
"Lähtekää nyt täyttämään tehtävänne."
Tänään sain kunnian olla mukana itsenäisyyspäivän seppeleenlaskussa.
Sotaveteraanin tyttärenä minua koskettivat kirkossa luetut sanat:
Seppelpartion jäsenet. Viekää sankarihaudalle tämä viestimme: Me kunnioitamme teidän muistoanne ja tahdomme tehdä kaikkemme isänmaamme vapauden ja itsenäisyyden sekä maailman rauhan puolesta. Uskomme, että Suomen yllä saavat aina liehua vapaan maan tunnusmerkkeinä siniristiliput. Lähtekää nyt täyttämään tehtävänne.
Täyttämään tehtävänne.
Tehtävää pohdin seisoessani muistomerkin edessä.
Mietin palvelutehtävää.
Mietin, mitä edeltävät sukupolvet ovat tehneet.
Mietin, mitä oma isäni on tehnyt.
Mietin, mitä itse olen valmis tekemään. Tähän kysymykseen en löytänyt vastausta.
Ehkä vastaus löytyy tänään lauletusta virrestä: Sinä, Herra, saatat mielet avartaa, että ymmärrämme: on yhtä koko maa (virsi 581:4).
Ymmärtää se, että me kaikki olemme yhtä, voi johdattaa meidät palvelemaan toinen toisiamme. Se voi auttaa meitä tunnistamaan oman tehtävämme kristittynä ja lähettää meidät täyttämään sitä tehtävää, johon meidät on kutsuttu.
Sotaveteraanin tyttärenä minua koskettivat kirkossa luetut sanat:
Seppelpartion jäsenet. Viekää sankarihaudalle tämä viestimme: Me kunnioitamme teidän muistoanne ja tahdomme tehdä kaikkemme isänmaamme vapauden ja itsenäisyyden sekä maailman rauhan puolesta. Uskomme, että Suomen yllä saavat aina liehua vapaan maan tunnusmerkkeinä siniristiliput. Lähtekää nyt täyttämään tehtävänne.
Täyttämään tehtävänne.
Tehtävää pohdin seisoessani muistomerkin edessä.
Mietin palvelutehtävää.
Mietin, mitä edeltävät sukupolvet ovat tehneet.
Mietin, mitä oma isäni on tehnyt.
Mietin, mitä itse olen valmis tekemään. Tähän kysymykseen en löytänyt vastausta.
Ehkä vastaus löytyy tänään lauletusta virrestä: Sinä, Herra, saatat mielet avartaa, että ymmärrämme: on yhtä koko maa (virsi 581:4).
Ymmärtää se, että me kaikki olemme yhtä, voi johdattaa meidät palvelemaan toinen toisiamme. Se voi auttaa meitä tunnistamaan oman tehtävämme kristittynä ja lähettää meidät täyttämään sitä tehtävää, johon meidät on kutsuttu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)