perjantai 24. maaliskuuta 2017

Keittoa, kahvia ja keskustelua

Täydellinen lomapäivä!
     Toivakan kunta on antanut kuntalaisten käyttöön Toivakkatalon aulan, jossa voi vaikkapa aina perjantaiaamupäivisin kokoontua yhteisen kävelylenkin jälkeen Kaiken kansan kahvilaan: kunta tarjoaa kahvit, eri järjestöt ja yhteisöt voivat tulla paikalle omine tuotteineen.
     Tänä perjantaina seurakuntamme lähetystyö oli paikalla juuressosekeiton ja voileipien kanssa.
     Aurinkoinen kevätpäivä oli houkutellut kävelijöitä lenkille, ja raikas ulkoilma puolestaan houkutteli ihmisiä pehmeän juuressosekeiton äärelle.


Oli ilo jutella ihmisten kanssa!
     Tavallaan tilanne oli minulle hyvin tuttu, kun olen oman työni puolesta kiertänyt Studia-messuja ja muita vastaavia rekrytointitapahtumia. Tärkein tehtävä niissä on olla läsnä ja keskustella. Tärkein tehtävä seurakunnalle tänään oli olla läsnä ja keskustella. Kohdata ihmisiä.
     Tunnustan, että vaikka Toivakassa asunkin, en nimeltä tuntenut puoliakaan kävijöistä - mutta sehän ei minua haitannut! Jutteleminen ja ajatusten vaihtaminen on aina mukavaa, tunsi toisen tai ei. Ja ajatuksia vaihtamalla puolestaan oppii tuntemaan sekä toista että itseään. Ei nimellä ole merkitystä. Taikka sukupuolella. Taikka asemalla.
     Vain ajatuksilla on merkitystä.
     Entä teimmekö lähetystyötä?
     Kyllä, koska olimme läsnä kristittyinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti