tiistai 26. huhtikuuta 2016

"Metsään mahtuu monenlaisia puita"

Nuo sanat ovat Aleksin sanat Taivaslaulun lopusta. Aleksi vertaa itseään pihlajaan mäntyjen joukossa.
     Metsään mahtuu monenlaisia puita. Metsä on kauneimmillaan, kun siellä on monenlaisia puita. Monimuotoisuus luo kauneutta. Monenlaisuus on rikkautta. Mikään ei kehittyisi, jos olisimme kaikki samanlaisia, toistemme klooneja. Tarvitsemme erilaisia, toisistaan jyrkästikin poikkeavia mielipiteitä ja näkemyksiä. Kirkossakin. Vasta monenlaisuus ja monimuotoisuus tekee kirkosta kirkon.
     Metsään mahtuu monenlaisia puita. Näytelmä sai minut pohtimaan sitä, miten vahingollista on yrittää sovittaa kaikkia ihmisia samaan muottiin. Samalla se avarsi ajatuksiani ja opetti minua ymmärtämään itseäni, omia juuriani ja omaa historiaani - omaa uskoani.
     Me kohtaamme monenlaisia erilaisia ihmisiä matkallamme. On meistä itsestämme kiinni, haluammeko me oppia heiltä vai survoa heidät ahtaaseen laatikkoon, kaataa erilaiset puut. Jos päätämme, että haluamme oppia, saatamme huomata, että työmme viestinviejänä, lähettinä, onkin helpompaa kuin kuvittelimme.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Minne menet, lähetyslounas?

Minä olen hyvä paimen. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut, niin kuin Isä tuntee minut ja minä Isän. Minä panen henkeni alttiiksi lampaiden puolesta. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen. (Joh. 10:14-16)     
Kaunis pyhäaamu ja lämminhenkinen messu.
Kaunis kattaus ja hyvää ruokaa.
Kauniita kuvia ja Eila-lähettimme tuoreet kuulumiset Thaimaasta.
Miten saattoikaan sattua, että kaikki täydensivät toisiaan niin hyvin!
He, jotka olivat paikalla, saattoivat sen todeta. Ja tuntea. Olen vakuuttunut, että jokainen, joka kuuli, oppi tuntemaan enemmän itseään, toista ihmistä ja Jumalaa.
Mutta entäpä he, jotka syystä tai toisesta eivät olleet paikalla? He, jotka eivät päässeet osallisiksi?
     Tavoitammeko perinteisellä lähetyslounaalla niitä, joita tahdomme tavoittaa?
     Väitän, että emme.
     Ja samalla kun väitän, otan lähetysjohtokunnan puheenjohtajana haasteen vastaan ja haastan myös koko johtokuntamme pohtimaan tätä kysymystä. Maailmamme on monimuotoistunut, mutta se ei tarkoita, etteivätkö ongelmat olisi ratkaistavissa tai etteikö kysymyksiin löytyisi vastauksia.
     Sillä ruokahan kiinnostaa kaikkia - eikö niin?