sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Lapsella on oikeus

Kun valmistelin tämän päivän kolehtipuhetta, päässäni alkoi soida Sonata Arctican I Have a Right.
     Kappale ei jättänyt minua rauhaan.
     Kappale ei tämän päivän jälkeen jätä minua rauhaan. Sen yhdistäminen Suomen Lähetysseuran kolehtivetoomukseen kosketti minua syvemmältä kuin osasin etukäteen kuvitellakaan.
     Suomen Lähetysseura muistutti vetoomuksessaan meitä siitä, miten vammaiset lapset Afrikassa ovat yksi kaikkein syrjäytetyimmistä ryhmistä maailmassa. Heitä hävetään. Heidät suljetaan pois näkyvistä. Heidät lukitaan yksin pimeään huoneeseen. Heitä pahoinpidellään.
     Suomen Lähetysseura tekee työtä sen puolesta, että vammaisen lapsen perhe voisi ymmärtää, että vamma ei ole kirous tai seuraus pahasta teosta. Kaikki me, joille lapsi on tärkeä, me äidit ja isät, isoäidit ja isoisät, lapset ja lastenlapset, me tädit, sedät ja enot, me kummit ja kummilapset voimme olla mukana tässä työssä. Voimme yhdessä toimia sen puolesta, että vammainen lapsi saa ruokaa, hoitoa, kuntoutusta, koulutusta. Voimme toimia niin, että hänet nähdään arvokkaana ihmisenä juuri sellaisena kuin hän on.
     I Have a Right ei jätä minua rauhaan siksikään, että kolehtipuheen aikana katsoin kirkon etupenkeissä istuvia rippikoululaisia. Näin heidän luottavaiset silmänsä. Heidän katseensa pysäytti minut. Oli pakko nielaista:
     Isä, auta meitä pitämään huolta myös näistä lähimmistämme. Älä anna meidän unohtaa heitä. Heilläkin on oikeus.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Taas opin uutta!

Olen nyt ollut vajaan kaksi vuotta seurakuntamme lähetystyön johtokunnassa. Tänä aikana olen oppinut, että lähetystyötä voi tehdä erittäin monella tavalla. Vain oma mielikuvitus ja luovuus ovat rajana!
     Tänään opin jälleen yhden uuden tavan: urheilulähetystyö.
     Tarkemmin ajateltuna urheilulähetystyö tuntuu kuitenkin varsin luontevalta tavalta kohdata ihmisiä. Mieleeni tuli etsimättä esimerkkejä siitä, miten jalkapallo voi toimia yhteisenä kielenä ihmisten välillä. Tai miten pakolaisleirillä jalkapallon pelaaminen voi helpottaa oloa ja tuoda toivoa ja iloa.
     Jalkapallo voi toimia siltana.
     Lähetystyöntekijät rakentavat erilaisia siltoja Kristuksen seurakuntaan.
     Urheilun ja lähetystyön voi siis yhdistää!
     Lähetysyhdistys Kylväjä on nämä kaksi asiaa yhdistänyt. Sen opin, kun tänään kolehti kannettiin urheilulähetyksen hyväksi FLOM (Finnish Lutheran Overseas Mission) Sports Clubin, vuoden 2014 alussa perustetun urheiluseuran kautta.
     Kylväjä kertoo, että urheiluseuran toiminnassa mukana olevat lapset ja nuoret oppivat sosiaalisia taitoja ja treenien yhteydessä myös terveellisiä elämäntapoja. Kaikessa toiminnassa ovat mukana ne arvot, joita tarvitaan elämässä yleisestikin: yhteistyö, toisten kunnioittaminen, kannustaminen ja peräänantamattomuus.
     Tämä on tähän saakka pelkkää hyvän urheiluseuran toimintaa.
     Lähetys ilmenee siinä, miten joukkuelajien kautta tuetaan lasten ja nuorten hengellistä kehitystä: Urheilulähetit kulkevat lasten ja nuorten rinnalla kristittyinä. Seurakuntien yhteydessä toimivissa urheilujoukkueissa pelaajat voivat hiljentyä myös hartauksiin.
     Olen iloinen, että tätä työtä saimme tänään seurakuntana olla tukemassa!

tiistai 18. lokakuuta 2016

Varainkeruun reformaatio

En pidä itseäni mitenkään erityisenä kirpputoriharrastajana, mutta kun seurakuntamme lähetystyön johtokunta innostui, minäkin innostuin! Kaikkea voi kokeilla, ja omalle epämukavuusalueelle on monesti ihan suotavaakin mennä.
     Moni seurakunta kerää varoja lähetystyöhön kirpputorimyynnillä. Meillä sitä ei ainakaan vähään aikaan ole kokeiltu - ei ainakaan minun puheenjohtajakaudellani, joten ehkäpä nyt oli oikea aika. Hieman progressiivisuutta varainkeruuseen! Voisiko jopa puhua oman seurakuntamme mittakaavassa varainkeruun reformaatiosta? Uudistuminen ja erilaiset kokeilut ovat terveellisiä, kertovat että ei olla jämähdetty paikoilleen. On hauska seurata, mitä tästä kokeilusta vielä ajan kanssa kehittyykään, millaisen muodon lähetystyön varainkeruu vielä saakaan.
     Kahden viikon pituinen pöytävaraus näyttää vähintään suunnan. Ensituntuma kyllä on, että tämä toimii, koska lähetysihmiset ovat aktiivisia. Ja innostuneita. Myytäviä tavaroita alkoi kertyä kirpputoripöydälle kuin itsestään. Suunnasta jos toisestakin.
     Samalla tulin toteuttaneeksi pienimuotoisen lähetyskasvatusprojektinkin, kun oman nuoreni rekrytoin avukseni kantamaan kasseja!

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Tukea nimikkoläheteille

Kun olin lapsi, isä antoi aina kirkkopäivinä siskolleni ja minulle pienen rahan kolehtihaaviin laitettavaksi. Ehkä noista ajoista on periytynyt mielikuva siitä, että kolehtihaaviin kuuluu laittaa kolikoita.
     Aika hullua.
     Eihän missään sanota, että kolehdin pitää olla nimenomaan kolikoita. Eikä missään ole kerrottu sitä, mikä on oikea kolehdin määrä. Kolehtihan on lahja. Kolehdissa pidämme huolta lähimmäisestämme, annamme lahjaksi sitä, mitä olemme itse lahjaksi Jumalalta saaneet, jaamme Jumalan hyvää toisillemmeEikä lahjalla ole määriteltyä hintaa. Meillä on lupa antaa juuri sen verran kuin itse kullekin meistä on mahdollista.
     Tämä pyhä oli Jeesuksen lähettiläiden pyhä, ja tänä pyhänä kannoimme kolehdin oman seurakuntamme nimikkolähettien, Eilan ja Samuelin, työn tukemiseksi. Lahjamme kautta kerroimme, että tahdomme tukea heidän työtään. Tahdomme tehdä työtä heidän rinnallaan. Tahdomme olla viemässä riemuviestiä Jumalan armosta. Tahdomme olla lenkkeinä psalmirunoilijan ylistäen kuvaamassa ketjussa:
     Herra, sinua ylistäkööt kaikki luotusi,
     uskolliset palvelijasi kiittäkööt sinua!
     Julistakoot he valtakuntasi kunniaa,
     kertokoot mahtavista teoistasi.
     Saattakoot he ihmisten tietoon Herran väkevät teot
     ja hänen valtakuntansa mahdin ja loiston.
     (Ps. 145:10-12)

maanantai 26. syyskuuta 2016

"Marja, minä nukuin pommiin!"

Nuo ystäväni sanat olivat aivan täydellinen alku hienolle sunnuntaipäivälle! Spontaanille, lämpimälle, elävälle, koskettavalle ja hoitavalle lähetyspyhälle eilen Keuruulla. Emmekä me edes myöhästyneet. Oikeastaan. Alkuvirren aikana astuimme kirkkoon sisälle ja ennen vuorotervehdystä istuimme jo penkissä.
Laulusi soikoon Jumalan tulta,
syttyköön soihtu kuin roihuten.

-Pekka Simojoki
Jyväskylän rovastikunnan lähetyspyhä Keuruulla alkoi jumalanpalveluksella, jossa saarnasi Tansanian luterilaisen kirkon Victorianjärven itäisen hiippakunnan apulaispiispa Oscar Lema. Pyhä jatkui lähetyslounaalla ja -juhlalla ja päättyi majataloiltapäivään Pekka Simojoen ja EtCetera-kuoron sekä piispa Oscar Leman, evankelista Ilkka Puhakan ja Lapuan hiippakunnan hiippakuntasihteeri Jukka Jämsenin kanssa.
     Lähetysjuhlassa piispa Oscar Lema kertoi, mitä kirkon työ on Tansaniassa. Se on lasten ja nuorten kristillistä kasvatusta. Se on ennakkoluulojen poistamista ja ihmisarvon antamista albiinoille. Se on uskosta puhumista yhdessä maallikkosaarnaajien kanssa jokakesäisellä lähetysviikolla, missioviikolla, heimouskontojen alueilla.
     Piispan sanat muistuivat mieleeni, kun tänään pohdimme vuoden 2017 toimintasuunnitelmaa oman seurakuntamme lähetystyön johtokunnan kokouksessa. Jos tavoitteenamme on lähellä ja kaukana olevien lähimmäistemme tukeminen, mitä muutakaan keinot ovat kuin kristillistä kasvatusta, hyväksyvän asenteen juurruttamista ja Jeesuksesta puhumista.
     Sillä kuten Ilkka Puhakkakin sanoi: Lähetystyö ei ole lähetystyötä, ellei puhuta Jeesuksesta. 

sunnuntai 11. syyskuuta 2016

Seuroista se alkoi!

Tämä pyhäpäivä oli Rauhanyhdistyksen kirkkopyhä seurakunnassamme; messun jälkeen pidettiin seurat.
     Oli hämmentävää, miten heti seurojen alettua mieleeni nousi erittäin elävä muistikuva ajalta, jolloin olin lapsi ja istuin kesäseuroissa Alajärven kirkkorannassa. Muistin auringon tuoksun ja puupenkin tunnun. Muistin lasten äänet, eskimopuikot, ihmispaljouden synnyttämän taustakohinan ja sen, miten kaiuttimista kuuluva seurapuhujan ääni sekoittui tuohon kaikkeen. Muistin laulujen sävelkulun. En erityisesti muistanut kyllästymisen tunnetta, vaikka tiedän kyllä olleeni kyllästynyt pitkään paikoillaan istumiseen ja puheisiin, jotka kävivät yli lapsen ymmärryksen.
     Muistoni oli lämmin muisto.
     Tänä päivänä seurapuhuja lainasi Jeesuksen sanoja: Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät. (Joh. 20:21) 
     Puhujan sanat, että tänä päivänä me olemme Jeesuksen todistajia maailmassa, saivat minut tajuamaan, että rovastikunnallinen lähetysleiri puolitoista vuotta sitten ei ollut ollutkaan alku. Jotakin oli juurtunut minuun jo kymmeniä vuosia aikaisemmin lapsuuteni kirkkorannassa, vaikka en sitä vielä silloin ollut osannut ajatellakaan.
     Tänä päivänä seuroissa lauletut virret Nyt Herran hyvyydestä ja Kaitse, Jeesus, paimen hyvä kuvastivat huolenpitoa. Tuon huolenpidon alla kasvoin ja sen alta kasvoin irti päästäkseni tänään näkemään sen vaikutukset elämääni.
     Tunteakseni tänään kiitollisuutta. 

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Rukous - vuoropuheluako?

Perhemessuissa esirukousta jaksotetaan usein Anna-Mari Kaskisen tutuilla sanoilla: Rukous on silta luokse Jumalan. Rukous on polku luokse auttajan. Rukous on lintu, joka lentää taivaaseen. Rukous tuo rauhan sydämeen.
     Tuoko rukous rauhan?
     Pyytää minä kyllä osaan. Se ei vaadi paljon. Mutta saanko pyyntööni vastauksen? Onko viestintä yksi- vai kaksisuuntaista? Yksinpuhelua vai vuoropuhelua?
     Kovin usein tuntuu siltä, että rukoukseni on yksinpuhelua. Näyttää, että vain luettelen Jumalalle pyyntöjäni jäämättä kuuntelemaan vastausta. Ei ole väliä, onko kyse omista rukousaiheista vai esirukouksesta toisen puolesta. Vain luettelen, aivan kuin kävisin läpi matkalle lähtijän tarkistuslistaa.
     Miten oppisin rukoilemaan niin, etten vain luettelisi pyyntöjäni? Että ajatukseni olisivat mukana. Että osaisin keskittyä täysin vaikkapa nimikkolähettiin, hänen tehtäväänsä ja niihin ihmisiin, joita hän kohtaa.
Rukousnauhan tai -helmien korvike?
     Miten oppisin pysähtymään niin, että kuulisin Jumalan vastauksen? Että en itse laittaisi sanoja Hänen suuhunsa. Että en odottaisi Hänen vastaavan niin kuin itse ajattelen itselleni parhaaksi. Että en kiukuttelisi Hänelle siitä, ettei Hän vastannut minulle, jos Hän ei vastannut niin kuin olisin halunnut Hänen vastaavan.
     Tartun sukkapuikkoihini ja annan langan kiertyä sormieni ympärille ja silmukka silmukalta uusiksi silmukoiksi. Rauhallisesti.