sunnuntai 14. elokuuta 2016

"Sinussa on valo"

Jos elämä menisi ja olisi mennyt oppikirjan mukaan, olisin itsekin tänään kuunnellut oman 15-vuotiaani laulavan konfirmaatiolauluna:

     Sinussa on valo, sinussa on yö
     Sinulla on sitkeä sydän joka lyö
     Väsymättä kipinöitä tuuleen
     Valaisemaan tietä pimeää.

Mutta kun elämä ei olisi elämää, ellei siihen sisältyisi aina jotakin odottamatonta: Kipua, joka vuosien kuluttua onkin mitä suurinta onnea. Kysymyksiä, jotka ajan kanssa alkavat menettää merkitystään.
     Siispä sen sijaan, että olisin elänyt tämänpäiväisen konfirmaatiomessun livenä, katsoin nuorten konfirmoitujen laulua videolta. Katsoin nuoria valkoisissa alboissaan ja ajattelin, miten paljon voimaa, valoa, heidän sisällään on. Kristuksen rakkautta ja voimaa. Heillä on tarvittava voima siirtyä uuteen elämänvaiheeseen Jeesuksen seuraajina, opetuslapsina.
     Aivan samoin kuin valtakunnallisilla Lähetysjuhlilla kesäkuussa lähettejä siunattiin monenlaisiin tehtäviin eri puolilla maailmaa konfirmaatiossa nuoret siunattiin läheteiksi. Nuoret ovat saman tehtävän edessä kuin mihin Jeesuksen seuraajina meitä on lähetetty jo 2000 vuoden ajan:
     Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. (Matt. 28:19-20)
     Jotta nuoret pystyisivät tekemään tätä työtä, kukin omalla tavallaan, heillä täytyy olla mahdollisuus kasvaa kristillisessä uskossa. Hektisessä, epävarmassa, arvaamattomassa maailmassa he tarvitsevat työhönsä oikeat työkalut. Siksi heille täytyy suoda mahdollisuus tulla messuun ja oppia tuntemaan Jeesusta enemmän, käyttämään työkaluja. Siksi meidän kaikkien heitä ennen Jeesuksen seuraajiksi tunnustautuneiden ehdoton tuki ja rakkaus on heille ensiarvoisen tärkeää.


sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Pelkääkö lähetti?

Tänä päivänä voi yhtä aikaa lukea, että kristityt ovat maailman vainotuin ryhmä ja että kristittyjen määrä kasvaa vauhdilla. Hämmentävää. Ja vaikka vaino ei aina pahinta mahdollisinta olisikaan, maailmassa on monia maita, joissa lainsäädännöllä rajoitetaan uskonnollisten yhteisöjen toimintaa. Ei vain kristillisten, mutta myös kristillisten.
     Miten lähetti toimii tällaisessa maailmassa? Pelkääkö hän?
     En jaksa uskoa, etteikö lähetti tuntisi myös pelkoa, mutta koska hän pystyy tekemään työtään, Jeesuksen työtä, pelko ei lamauta häntä. Hän pystyy kaiken keskellä ajattelemaan, olemaan nokkela, löytämään keinoja, reittejä ja uusia näkökulmia. Hän osaa toimia älykkäästi ja viisaasti.
     Miksi on näin?
     Siksi, koska lähetti ei toimi yksin. Hän kääntyy Jumalan puoleen. Hän luottaa Jumalan johdatukseen. Jeesus kulkee hänen vierellään.
     Tämä kirkastui minulle päivän evankeliumitekstissä ja saarnassa: Pelolle ei saa antaa valtaa. Pelon ei saa antaa lamauttaa, tehdä toimintakyvyttömäksi.
     Tästä samasta puhui Paavali kirjeessään Kolossan seurakunnalle:
     Rukoilkaa hellittämättä, valvokaa rukoillen ja kiittäen. Rukoilkaa samalla meidänkin puolestamme, jotta Jumala avaisi meille oven sanansa julistamiseen ja me saisimme puhua Kristuksen salaisuudesta, jonka vuoksi juuri olen vankinakin. Kunpa voisin tehdä sitä tunnetuksi ja puhua niin kuin minun pitäisi! Suhtautukaa viisaasti ulkopuolisiin, käyttäkää sopivaa hetkeä hyväksenne. Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin sananne suolalla höystäen. Teidän on tiedettävä, miten kullekin vastaatte. (Kol. 4:2-6)

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

"Milloin Kristus sinulle kirkastui?"

Kysymys esitettiin tämän päivän saarnassa: Milloin Kristus sinulle kirkastui?
     Kysymys haastoi miettimään: Onko Kristus kirkastunut minulle? Jos on, milloin? Ja miten?
     En muista päivää, mutta muistan tapahtuman. Sen ensimmäisen kerran, josta viime kuussa tuli kuluneeksi 15 vuotta:
     Kesäkuussa 2001 kolmikuinen poikavauvani imi ensimmäistä kertaa täyden tuttipullollisen maitoa. Se oli käännekohta hänen elämässään: syntymästä saakka tarvittua nenä-mahaletkua ei enää sen jälkeen laitettu uudestaan. Se oli käännekohta minun elämässäni: kävelin seuraavana päivänä Jyväskylän kaupunkiseurakunnan kirkkoherranvirastoon ja kysyin, miten seurakuntaan liitytään. Kristus oli kirkastunut minulle. Tavalla, jota parhaiten kuvaa - sen tajusin kyllä vasta paljon myöhemmin - Jukka Leppilammen kappale Laula ihmisille.
     Tänäkin päivänä Kristus kirkastuu minulle aina uudestaan juuri ihmisissä, heidän tekemisissään, heille tapahtuneissa asioissa, kertomuksissa, tarinoissa.
     Onko Kristus kirkastunut sinulle?

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

"Jaksaa, jaksaa"

Jaksaa, jaksaa!
     Tuota kuuli parisen vuotta sitten suositun sketsihahmon suusta, mutta olin sitä kuullut oikeastikin ryhmäliikuntatunneilla. Mahdollisimman ärsyttävää siinä vaiheessa, kun henki ei kulje ja lihakset tekevät tenän. Siinä vaiheessa, kun on ihan varma, että ei todellakaan jaksa. Ärsyttävää. Ja vielä ärsyttävämpää on huomata, että todellakin jaksaa ne viimeiset puolet minuutit ja viimeiset toistot. Toinen tiesi paremmin.
     Tuskinpa Jeesus tuolla ryhmäliikuntaohjaajan tai personal trainerin äänensävyllä totesi Simonille tutussa kohtauksessa Gennesaretinjärvellä: "Souda vene syvään veteen, laskekaa sinne verkkonne." (Luuk. 5:4) Todennäköisesti kuitenkin jonkinasteinen ärsyyntyminen Jeesuksen sanoista oli kalastajien päällimmäinen tunne koko yön kestäneen tuloksettoman työnteon jälkeen. Silti he tottelivat, yrittivät vielä kerran - ja saivat elämänsä suurimman kalansaaliin. Kannatti uskoa Jeesusta.
     Jeesuksen ääntä kannattaa uskoa tänäkin päivänä. Jos ei usko ja luovuttaa, voi jäädä paitsi niistä kokemuksista, joita ihmeiksikin sanotaan.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

"Älkää paaduttako sydäntänne"

Kuulkaa tänä päivänä, mitä Herra sanoo:
Älkää paaduttako sydäntänne.
(Ps. 95:7-8)

Nuo jakeet olivat tämän päivän hallelujasäe. Kehotus on kyllä terveellistä muistaa vuoden jokaisena päivänä.
     Sydämen paaduttaminen vei ajatukseni eilisen puolustusvoimain lippujuhlan kenttähartauteen, jossa kenttärovasti Janne Aalto puhui siitä, millaisena usko, toivo ja rakkaus näkyvät tänään. Hän luonnehti rakkautta kyvyksi pitää huolta toisesta ja arvostaa toista, kantaa vastuuta ja välittää.
     Huolenpito on erityisen vaikeaa silloin, kun huolta pitäisi pitää vähäosaisista, syrjäytyneistä ja yhteiskunnan ulkopuolella elävistä. Keskustelu liukuu monesti puheenvuoroiksi, joissa kyseenalaistetaan avun viemisen kauas toiseen maahan, pois oman kunnan vähäosaisilta.
     Miten helppoa onkaan sydämen paaduttaminen!
     Pitäisi muistaa, että rakkaus ei vähene rakastamalla. Toisin kuin yksisilmäisesti joskus saatamme ajatella, kaukana olevasta lähimmäisestämme huolta pitäminen ei ole pois oman maamme tai oman kotikuntamme vähäosaisten auttamisesta.
     Päinvastoin: Taitaa lopultakin olla niin, että hän, joka auttaa apua tarvitsevaa kaukana, auttaa myös sitä lähellä olevaa. Mutta hän, joka vetoaa äänekkäästi omien puolesta, ei auta kumpaakaan.

maanantai 23. toukokuuta 2016

Lähetä minut

Minä kuulin Herran äänen sanovan: - Kenet minä lähetän? Kuka lähtee sananviejäksi? Niin minä vastasin: - Tässä olen, lähetä minut! (Jes. 6:8)
     Tuo kolahti eilen kirkon penkissä istuessani: Tässä olen, lähetä minut!
     Ilmaus toi mieleeni ihmisen, joka seisoo Herransa edessä kädet auki, kämmenet ylöspäin. Mitään hänellä ei ole käsissään, ei mukanaan, vain vaatteet päällään. Mikä juuri hänet on saanut vastaamaan Herransa kysymykseen myöntävästi?
     Mikä meidät saa vastaamaan myöntävästi, tarjoutumaan vapaaehtoiseksi?
     Pohdiskelin tuota edelleen, kun nousin seurakunnan mukana kuulemaan päivän evankeliumia. Ja yllättävä asia tapahtui. Evankeliumiteksti vastasi minulle: Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita. (Joh. 3:8)
     Tuuli kiehtoo minua. Tuuli tekee mitä tahtoo. Siinä on voimaa. Se voi hivellä hellästi ja se voi repiä maasta juurineen. Sen tuntee, mutta sitä ei näe. Samoin on Pyhän Hengen laita.
     Kun Pyhän Hengen tuuli saa tarttua meihin ja kuljettaa, kun uskallamme antautua lentämään tuulella, silloin me vastaamme: Tässä olen, lähetä minut!
     Ja sen vastauksen mukanaan tuoma vapauden tunne voittaa monin kerroin kaikki matkalla eteen tulevat esteet. Vastatessaan tietää joutuvansa vaikeuksiin. Tietää, että tulee hetkiä, jolloin katuu, että tarjoutui vapaaehtoiseksi. Mutta tietää myös, että kieltäytyminen ja paikalleen pysähtyminen olisi sama kuin kuolema.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äidin rukous

Piia Perkkiön runo Äidin rukous kuvaa äidin ajatuksia, mutta samalla se antaa sanat kirkko-äidille.

     Siunaa ja varjele heitä, jotka annoit minulle Jumala.
     Auta minua hyväksymään eron kipu, kun heidän on aika lähteä luotani jatkamaan elämäänsä muualla, etsimään tietänsä ja tehtäväänsä.
     Auta minua muistamaan, etten muutu tarpeettomaksi vaikka minun täytyy astua sivuun.

Voi olla, että joskus seurakuntalaisen on otettava etäisyyttä, jotta voisi uudestaan nähdä kirkon merkityksen. Erot voivat auttaa myös kirkkoa kasvamaan. Jokainen ero on viesti, joka on syytä ottaa vakavasti. Elävä kirkko ei pysähdy paikalleen, vaan kuuntelee ja kuulee ja sillä tavoin osoittaa olevansa tarpeellinen. Se osaa ottaa vastaan ne, jotka tulevat takaisin.

     Auta minua kestämään se, etten voi suojella heitä kärsimykseltä, en voi estää heitä haavoittumasta.
     Anna minun olla paikalla, kun he tarvitsevat auttajaa, kuuntelijaa, ymmärtäjää.
     Ja anna minulle viisautta ja sävyisyyttä ottaa vastaan apua heiltä, kun on sen aika.

Kirkkoon kuuluminen ei poista kärsimyksiä, mutta se voi auttaa käsittelemään niitä ja pääsemään niiden yli. Yksittäinen seurakuntalainen voi auttaa kirkkoa kasvamaan ympäröivässä maailmassa. Pieni teko voi muuttaa paljon, jos siihen annetaan mahdollisuus.

     Auta meitä antamaan toisillemme anteeksi virheet ja vääryydet, joihin olemme syyllistyneet.

Keskusteluyhteys seurakuntalaisten kesken ja eri kirkkojen välillä on paras tae siitä, että viesti liikkuu ja tavoittaa yhä uusia ihmisiä. Virheitä sattuu, mutta virheiden ei pidä antaa kasvaa muureiksi. Isoin virhe on, jos virhettä ei tunnusta, pyydä anteeksi ja anna anteeksi.

     Sinun armosi varassa elämme, me äidit ja äidittömät, lapset ja lapsettomat, siunaa ja varjele kaikkia meitä, Jumala, sinä kaikkien luoja ja holhooja.

Aamen.