keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Ystävyydellä, Jeesus

Ystävänpäivä ja tuhkakeskiviikko. Jopa ylitsepursuavaa ystävien muistamista ja paastonajan ensimmäinen päivä. Ilosta riehakkuutta ja nöyrää katumusta. 
     Ristiriitaiset tunteet valtaavat mieleni: mitä tässä oikein pitäisi tuntea?
     Pitäisi!
     Väärin. Tänä päivänä saa tuntea sekä iloa että katumusta. 
     Sillä juuri ystävyyshän liittyy tähän päivään: Sinä, Herra, olet armollinen kaikille etkä inhoa ainoatakaan niistä, jotka olet tehnyt. Sinä katsot ihmisten syntien ohitse, että he tekisivät parannuksen. (Viis. 11:23-24)
     Tänä päivänä voin kääntää katseeni tekemisiini ja tekemättä jättämisiini ja katua. Voin pyytää anteeksi. Voin lähteä seuraamaan Jeesusta ja nöyrästi kulkea hänen kanssaan Jerusalemiin.
     Samalla matkalla voin kuitenkin myös kohdata ihmisiä ja hymyillä. Katumus ei sulje pois iloa eikä ilo vesitä katumusta. Kumpikin tunne on sallittu ja oikein.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Kipinä

Se on jotakin muuta kuin tavanomainen kirkko.
     Sen ikkunoista ei näe lumisia puita tai sinistä taivasta.
     Sen penkeissä ja tuoleissa ei tarvitse istua suorissa riveissä tai säännöllisissä puolikaarissa.
     Siellä voi valita, istuuko tuolissa, nojatuolissa vai keinutuolissa, sohvassa vai ikkunanvieruspenkillä, matalan vai korkean pöydän ääressä, ryhmässä vai erillään.
     Se on Jyväskylän seurakunnan Sepän Kipinä.
     Sepän Kipinä oli aivan täydellinen paikka tämän päivän aiheelle Jeesus herättää uskon.
     Uskoa ei voi käskeä, totesi pappi Niina Kari johdantosanoissaan. Niina Karin ja Heikki Ilolan välinen keskusteleva saarna herätti itseäkin miettimään, miten kasteessa lahjaksi saatu uskon siemen voi alkaa kasvaa eri ihmisissä eri aikoina ja eri tavoin. Se opetti myös, miten kristitty voi lähteä ulos maailmaan kirkon turvallisten seinien sisäpuolelta. Ei tuputtamaan vaan kohtaamaan.
     Jyväskylän seurakunta on ottanut hienon, Sepän Kipinän muotoisen askeleen kohti ihmisiä! 

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

"Saanko tulla sinun viereen istumaan?"

Saanko tulla sinun viereen istumaan? kysyi minulta lievästi kehitysvammainen nainen ystävällisesti hymyillen tänään Hartolan kirkossa.
     Sydämessäni läikähti.
     Tällainen on vieraanvarainen kirkko. Tällainen on hyväksyvä kirkko. Tällaiseen kirkkoon haluan kuulua ja sen viestiä viedä eteenpäin. Tällaista kirkkoa haluan olla edelleen rakentamassa.

*Autuas se kansa, jonka Jumala Herra on. (Ps. 33:12)
     Hartolassa kirkko sitä kiertävine hautausmaineen on todella keskellä kylää: heti kadun toisella puolella ovat arjen tärkeät kaupat, pankki ja kioski. Edes mikään puistoalue ei erota seurakuntaa muusta elämästä. (Toivakassa vastaava tilanne syntyisi, jos kirkon löytäisi Perälän aulasta!) Ei siis mikään ihme, että minut, toisesta kunnasta, toisesta maakunnasta ja toisesta hiippakunnasta tullut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi.


*Sinun tykösi, Herra, minä ylennän sieluni. (Ps. 25:1)
     Tänään, kasteen lahjan sunnuntain perhemessussa Hartolassa erityisesti kutsuttuina olivat kaikki viime vuonna kastetut. Oli suuri ilo olla osallisena näiden pienten juhlapäivässä.


*Sillä yksi päivä sinun esikartanoissasi on parempi kuin tuhat muualla. (Ps. 84:11)
     Kirkonkellojen kutsun oli kuullut moni. Kirkossa oli kaiken ikäisiä: vauvoja, isompia lapsia, nuoria aikuisia, työikäisiä, vanhuksia. Kirkossa oli ainakin yksi maahanmuuttaja ja pari kehitysvammaista, oli yksin tulleita, pariskuntia ja perheitä. Tänään koolla ollut seurakunta vaikuttikin olevan hyvin kattava läpileikkaus kunnan asukkaista. 

---
*Raamatunlauseet ovat Hartolan kirkon parvien reunatekstit. Vuoden 1933 suomennos.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Joh. 3:16

Miten joulu meni?
     Tähän kysymykseen saa usein vastata, kun tapaninpäivän jälkeen palaa töihin. Turha alkaa selittää, että joulu jatkuu loppiaiseen. On helpompi vain vastata lyhyesti, että kiitos hyvin.
     Vaikka juuri näinhän ei pitäisi tehdä. Ei pitäisi vaieta. Rakkaudesta pitäisi kertoa. Sitä pitäisi viedä eteenpäin. Kärsivällisesti.
     Jouluaatto on odotusta täynnä. Jouluyönä riemu on täysimmillään. Joulupäivä kuluu hiljaisen ihmetyksen vallassa vauvaa ihastellen. Mutta jo toisena joulupäivänä, tapaninpäivänä, arki vyöryy päälle: Jeesuksesta todistava Stefanos kivitetään kuoliaaksi. Uskon vuoksi kärsitään ja kuollaan.
     Minne ilo katosi niin äkkiä?
     Ihmisen kärsimättömyys tuli väliin.
     Tänään on kolmas joulupäivä: Apostoli Johanneksen päivä. Rakkaudelle omistettu päivä. Johannes puhuu Jumalan rakkaudesta ihmisiä kohtaan.
     Sitä rakkautta ei pysty käsittämään, mutta sitä rakkautta kristitty on velvollinen viemään eteenpäin ja levittämään ympärilleen. On kerrottava seimeen syntyneestä, ristillä kuolleesta ja ylösnousseesta Vapahtajasta.
     Iso haaste.
     Ilmankos on niin helppo valita se helpompi tie.

keskiviikko 6. joulukuuta 2017

"Lähtekää nyt täyttämään tehtävänne."

Tänään sain kunnian olla mukana itsenäisyyspäivän seppeleenlaskussa.
     Sotaveteraanin tyttärenä minua koskettivat kirkossa luetut sanat:
     Seppelpartion jäsenet. Viekää sankarihaudalle tämä viestimme: Me kunnioitamme teidän muistoanne ja tahdomme tehdä kaikkemme isänmaamme vapauden ja itsenäisyyden sekä maailman rauhan puolesta. Uskomme, että Suomen yllä saavat aina liehua vapaan maan tunnusmerkkeinä siniristiliput. Lähtekää nyt täyttämään tehtävänne.
     Täyttämään tehtävänne.
     Tehtävää pohdin seisoessani muistomerkin edessä.
     Mietin palvelutehtävää.
     Mietin, mitä edeltävät sukupolvet ovat tehneet.
     Mietin, mitä oma isäni on tehnyt.
     Mietin, mitä itse olen valmis tekemään. Tähän kysymykseen en löytänyt vastausta.
     Ehkä vastaus löytyy tänään lauletusta virrestä: Sinä, Herra, saatat mielet avartaa, että ymmärrämme: on yhtä koko maa (virsi 581:4).
     Ymmärtää se, että me kaikki olemme yhtä, voi johdattaa meidät palvelemaan toinen toisiamme. Se voi auttaa meitä tunnistamaan oman tehtävämme kristittynä ja lähettää meidät täyttämään sitä tehtävää, johon meidät on kutsuttu.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

"Motho ke motho ka batho"

Tänään, kirkkovuoden viimeisenä sunnuntaina, tuomiosunnuntaina, Kristuksen kuninkuuden sunnuntaina vietin Jyväskylän rovastikunnan lähetyspyhää Muuramessa.
     Märkä lumisade unohtui, kun kuulin Suomen Lähetysseuran Maria Stirlingin terveisiä Botswanasta"Motho ke motho ka batho. - Ihminen on ihminen vain yhteydessä toiseen ihmiseen."
Yhteys. Voimien yhdistäminen. Kun maailmaa katsoo yksin, ongelmat näyttävät suuremmilta kuin ovatkaan. Miten usein me yltäkylläisyyteen turtuneet unohdamme yhteyden toiseen ihmiseen! Miten paljon me saavuttaisimmekaan, kun kulkisimme yhdessä ja muistaisimme afrikkalaisen sananlaskun tavoin, että jos haluamme saavuttaa paljon, meidän täytyy kulkea yhdessä!
     "If you want to go fast, go alone. If you want to go far, go together.”
     Kun ei omista paljon, pystyy tekemään paljon sillä, mitä omistaa. Oli silmiä avaavaa nähdä, että Botswanassa seurakunta todella on seurakuntalaisten oma: Ihmiset välittävät siitä, mitä seurakunnassa tapahtuu. Nuoret järjestävät itse itselleen itsensä näköistä tekemistä.
     Vähemmän on oikeasti enemmän.
     Yhdessä olemme enemmän.
     Kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. 
     Tässä olisi meillä paljon oppimista. Meillä, jotka olemme tottuneet siihen, että joku tekee asioita puolestamme.
     Siksi juuri tänään tahdon pyytää päivän synnintunnustusrukouksen sanoin: "Auta minua olemaan elävä jäsen seurakunnassasi!"

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

"Minä kastan sinut..."

Joskus elämässä tulee vastaan hetkiä ja tilanteita, jolloin tuntee olevansa elämän perusasioiden äärellä. Tämä päivä oli minulle yksi niistä.
     Sain olla messussa siunaamassa nuorta naista, joka kasteessa liitettiin Kristuksen kirkkoon ja Toivakan seurakunnan jäseneksi.
     Muistin omien lasten kastetta. Muistin kummilapsen kastetta. Mietin myös omaa kastettani. Niitä pitää itsestäänselvyyksinä, ei niitä juuri ajattele.
     Ei samalla tavalla kuin tänä päivänä, kun kaste johdatti minut virteen 959:

     Saapua yhteiseen pöytään ja jakaa
     elämän ilo, valo ja lämpö,
     rohkeus, toivo, rohkeus, toivo –
     läsnä on Jumalan valtakunta, Kristus meissä. (Virsi 959:3)

     Lähteä elämään, työhön, ja jakaa
     toisien kanssa rukiinen leipä,
     eilisen huoli, huomisen toivo –
     kasvaa niin Jumalan valtakunta, Kristus meissä. (Virsi 959:4)

Seurakunta, Kristuksen kirkko, tuli minulle elävämmäksi kuin ennen. Näin sen kastetun silmissä.